KAKEIBO

Säästämisen taito

Uutuuskirja julkistetaan huomenna!

Kakeibo on yli sadan vuoden ikäinen japanilainen perinne. Hani Motoko, Japanin ensimmäinen lehtinainen, levitti sen yleiseen tietoisuuteen vuonna 1904 opettaakseen kotirouville taloudenpitoa. Vaikka japanilainen kulttuuri on monin tavoin hyvin perinteinen, kakeibo lisäsi naisten vapautta, kun he saivat sen avulla hallita kaikkia taloudellisia päätöksiä. Myös Japanin hallitus edisti aktiivisesti kakeibon käyttöä jotta maa pystyisi kilpailemaan läntisten talouksien kanssa.

Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi noussut Kakeibo on ollut Japanissa kestosuosikki jo yli sata vuotta, ja nyt tämä menestyksekäs säästämistapa on valmis valloittamaan myös Suomen. Kakeibo on talouskirja, jonka avulla säästäminen ja älykäs kuluttaminen on helppoa jokaiselle.

Kirjan idea on yksinkertainen: jokaisen kuukauden alussa avaat oman Kakeibosi ja pohdit, mitä varten haluat säästää. Samalla mietit, millaisia askelia joudut ottamaan päästäksesi tavoitteeseesi. Kirjan avulla käyt läpi viikottaisen kulutuksesi ja kuun lopuksi pysähdyt pohtimaan kuluneita viikkoja säästämisen näkökulmasta.

Tämä kirja auttaa sinua muistamaan taloudelliset tavoitteesi, ja viisaasta kuluttamisesta tulee osa jokapäiväistä elämääsi. Kakeibo tekee säästämisestä helppoa!

208 sivua
Koko: 145*210mm
Pehmeäkantinen

Toimituskulut (voimassa 15.6. saakka):
Yhden kappaleen toimituskulut 5,30€
Kaksi kappaletta tai enemmän toimituskulut 0€

19,90€/kpl(ovh 22€)

Tilauslomake

Muista merkitä lomakkeelle tilausmäärä!
Lasku lähetyksen mukana. Maksuaikaa 10 päivää

Tilattavat tuotteet

Yhden kappaleen toimituskulut 5,30€
Kaksi kappaletta tai enemmän toimituskulut 0€

Tilaajan tiedot